Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kotihoito alkaa




Marraskuussa minulla oli tapaaminen lääkärin kanssa viimeistä kertaa Tampereella, minkä jälkeen vastuu hoidosta siirtyi Hämeenlinnaan. Olin menossa tarkistukseen ja lääkäri tulisi antamaan ohjeet, miten hoitaisin itseäni seuraavat puoli vuotta.

Olin kirjoittanut kaikki mieltäni askarruttavat asiat ylös ja laittanut kassiin mukaan. Miten ollakaan, juuri sille päivälle sattui syksyn kauhein räntäsade! Ehdimme niukin naukin Tampereelle ajoissa! Kuskin virkaa hoiti appiukkoni (75-vuotias ).
Kaikessa hössäkässä ja kiireessä kaikki reseptit ja kysymykset jäivät onnellisesti autoon..

Yritin sitten kiirehtiä vastaanotolle 7-vuotiaan tyttäreni ja appiukkoni kanssa ja pelkäsin, että appiukko saa sydärin siinä kiireessä..

Lääkäri oli uusi, mutta myöskin valoisa keskustelussaan. Hän muun muassa mainitsi, että jos syöpä saadaan pidettyä viisi vuotta poissa, se enää harvoin uusiutuu!

Ensimmäinen kerta, kun joku lääkäri sanoi jotain mikä viittasi edes hiukan siihen, että tästäkin syövästä voisi parantua! 
On erittäin tärkeää pitää toivoa yllä! Keskustella ja lukea hyvistä kokemuksista!

Minun siskoni kävi lainaamassa kirjastosta kirjan naisesta, joka oli sairastunut samaan syöpään kahdeksankymmentä luvulla ja ollut ensimmäisiä ihmisiä ketä on leikattu aivokasvaimesta (meni leikkaukseen Saksasta USA:han) ja hän on edelleen elossa!

Erilaisia tutkimuksia tehdään päivittäin pehmeämmistä syöpähoidoista ja ravitsemuksesta! 
Luin esimerkiksi viimeisimmästä Luontais terveys lehdestä(helmikuu 2014), että seleenistä on kehitteillä syöpälääke! Minusta on hienoa, jos saadaan kehitettyä sellainen syöpälääke, missä vointi on luonnostaan parempi ja mikä ei tuhoa elimistöä!!

Kävimme lääkärin kanssa läpi, että jatkaisin sytostaatti hoitoa kotona. Viisi päivää lääkitystä ja kolme viikkoa saisin välissä toipua. Näitä jaksoja olisi tiedossa kuusi.
Vaikka paperit jäivät autoon, muistin kysellä tärkeimmät kyselyt mm. keneen voin olla yhteydessä, jos tulee kysymyksiä koskien hoitoja? Se on erittäin tärkeä kysymys siinä vaiheessa, kun hoito siirtyy toiselle paikkakunnalle! Hämeenlinnassa ei nähdä samoja tietoja, kun Tampereella! On siis hyvä olla loistava muisti tai sitten aikaisemmat lääkäri kertomukset mukana.
Matkamme jatkui räntäsateessa kohti Pietarsaarta, mistä haimme uuden perheenjäsen, Tikrun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti