Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 26. syyskuuta 2014

Terveellistä elämää


Yritän jokainen päivä löytää kipinän syödäkseni mahdollisimman ravitsevaa ja hyvää ruokaa. Olen lapsesta asti ollut mahdottoman allerginen ja ramppasin allergia sairaalassa alvariinsa kaikenlaisissa testeissä.
Äitini sai vakuutuksen kautta erityisrahaa vaikean ruokavalion vuoksi. Nopeasti sanottuna olin melkein kaikelle allerginen: eläimet,siitepölyt, kala, äyriäiset, laktoosi, mausteet, kaikki raakana syödyt kasvikset. Lempiruokani oli makarooni maito. Siitä ei mahdottomasti saa vitamiineja.
Kesällä söin jonkin verran mustikoita ja mansikoita. Syksystä nautin omasta omenapuustamme omenoita, vaikka huulet turposivatkin. Sienet ja sipuli olivat inhokkejani, vaikka niitä olisin voinut syödä.
Eniten eläimistä olin allerginen koirille ja kuitenkin meillä oli aina vähintää kolme koiraa kotona. Koirat olivat metsästys tarkoitukseen ja elivät aitauksessa ulkona, mutta aina tilaisuuden tullen kävin ulkoiluttamassa niitä.
Halusin myös kissan meille, se oli kyllä myös sisällä ja minun rakkain kaverini.
Eräänä päivänä tulin kotiin myös marsun kanssa, ystäväni marsu oli saanut yllättäen pentuja. En antanut periksi allergioille, mielummin niiskutin kissa, koira ja marsu kainalossa.
Teininä rupesin kiinnostumaan ravitsemuksesta ja luin kirjallisuutta kasvissyönnistä. Rakastin eläimiä ja minusta tuntui, että söisin omia ystäviäni. Ryhdyin kasvissyöjäksi. Jätin ruokavaliostani kaiken lihan pois, mutta käytin edelleen maitoa ja kananmunia.
 Luin myös siedätyksestä ja siitä miten keho tottuu pienillä annoksilla syötyinä allergisoiviin ruoka-aineisiin.
Viisitoista vuotiaana aloin syömään normaalisti mausteita ja sipulikin alkoi maistumaan. Kasviksista tuli myös herkkuruokaa.
Liha lisää tulehdusta kehossa, joten sen syönnistä luopuminen todennäköisesti helpotti minulla myös allergiat. Nykyäänhän lapsille suositellaan siedätystä, riippuen reaktion vahvuudesta.
Parikymppisenä aloin seurustelemaan ja ryhdyin jälleen pikkuhiljaa käyttämään lihaa ravinnossani.
Ruokavalioni on repsahtanut vuosien kuluessa ja aloin syömään paljon herkkuja, milloin painoni on myös noussut.
Viimeisimpinä vuosina ennen syöpää myös liikunta oli jäänyt minimiin, koska en enää iltaisin raskaiden työpäivien päätteeksi jaksanut lähteä mihinkään.
Uskoisin, että aika monella yli kolmekymppisellä on sama ongelma. Ravinnon huonolaatuisuuden ja liikunnan puutteen vuoksi tulee sairauksia.
Olen vuoden verran kohottanut kuntoani ja raahannut itseni kävelemään raittiiseen ulkoilmaan. Raikas happi auttaa myös kehossa taistelussa syöpää vastaan. Olen jättänyt myös kaikki kovetetut kasvirasvat pois sekä herkuttelun.
Syön kyllä himon iskiessä pari palaa tummaasuklaata päivässä (yli 70% suklaata). Kasviksia olen lisännyt ruokavaliooni parhaani mukaan ja varsinkin kaaleja.

Koko talven lisäsin lautaselle parsakaalia ja nyt kesän lopusta olen ihastunut lehtikaaliin. Lehtikaalissa on aivan valtavasti vitamiineja ja se on miedon makuista laitan oheen linkin mistä voi käydä lukemassa lisää siitä.  http:www.tasapainottajat.com/blogi.php?d=5
Minä olen saanut äidiltäni luomu viljeltyä lehtikaalia ja olen tehnyt siitä superjuomaa. Helppoa ja hyvää sen ohje löytyy aiemmista kirjoituksistani.
Minä en ole pystynyt kokonaan luopumaan kahvista enkä leivästä. Syön kuitenkin niitä suhteessa melko vähän. Välipalaksi teen helposti smoothien, mihin laitan kasviksia. Ruokavalio muodostuu helposti mielitekojen mukaan, mutta yritän pitää sen mahdollisimman alkaalisena, minkä uskon pitävän syövän jatkossakin poissa. Voisin kirjottaa ruokavaliosta vaikka kirjan, mutta laitan tähän väliin yhden mielenkiintoisen linkin: http://www.vinkkilanluomutuote.fi/terveystieto_ravinto.html
Halusin aluksi kertoa, miten vähän olen lapsena syönyt kasviksia ja miten olen opetellut teininä syömään niitä.
Kasvikset jäivät taas vuosiksi pois ruokavaliosta ja tilalle tulivat pastat ja leivät.
Sairastuin vakavasti ja olen taas opetellut nauttimaan raakana vihannekset. Minulle tehosekoitin on ollut oiva apu lisäämään kasvisten määrää päivittäisessä ravinnossa. Sinne saan sujautettua esimerkiksi raakana inkiväärin, lehtikaalit, maca jauheet ja pähkinät. Kolmessa minuutissa juoma on valmis ja minuutissa juotu.
Helppoa ja terveellistä! Jos minä saan kasvikset alas kurkusta, niin saat sinäkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti