Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Rauhallista joulua

Olen kestinnyt kotona vieraita ja keskittynyt perheen kanssa olemiseen. Joulu aatto sujahti perinteiseen tyyliin. Päivällä kävimme saunassa ja kello kolmelta oli lahjojen jako. Pukki ei tullutkaan tänä vuonna kylään vaan tonttu oli jo lauantaista lähtien jättänyt vinkkejä ja tuonut pikkuhiljaa lahjoja. Kyllä oli kahdeksan vuotias tyttö innoissaan! Yleensä hän lähtee laiskasti ulkoilemaan, mutta kun tonttu oli laittanut viestin ulkoilusta niin vaatteet suorastaan lensivät päälle.
Lauantaista maanantaihin meillä oli tyttären kaveri yö kyläilemässä ja hän oli jättänyt viestin voisiko tonttu tuoda hänellekin lahjan? No olihan tonttu myös häntä muistanut.
Eilen lahjoja availlessaan oli maailman onnellisin lapsi, hänen kaikki toiveensa oli toteutettu! Hyppi tasajalkaa, kun oli niin tohkeissaan!


Lunta on pyryttänyt sen verran, että on ihanan valkoinen joulu. Nautitaan joulusta ja annetaan hyvän olon tulla sydämeen asti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti