Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 22. tammikuuta 2015

Normaali viikko


Kasvot ovat melkein kaventuneet tavallisiksi. Vähän on poski vielä turvoksissa ja väritys on tänään vaalean keltaisenvihreän kikertävä. En ole antanut turvotuksen haitata menoja, ainoastaan viime perjantain treffit kaverin kanssa peruin, kun lapsi valvotti yön kipeänä ja ajokeli oli niin kauhea. En yleensä ikinä peru sovittua tapaamista, mutta nyt oli selkeästi luonnonvoimat tapaamista vastaan. Ilmoitin kaverille ja toivottavasti näemme kuitenkin pian.
Viikko on mennyt sutjakkaan, niin kuin ne tuntuvat aina menevän. Sunnuntaina tytär meni kaverille leikkimään ja minä jäin kotiin siivoamaan suoraan sanottuna paskaa lattioilta. Meillä oli mennyt viemäri tukkeeseen ja sitä avattaessa tavara tuli suihkuna lattiakaivon läpi lattialle. Saimme tukkeen avattua
( Loppuun asti vihdoin tiistaina!Silloin taas uusi siivous) nyt taas toimii normaalisti.
Siivottuani lähdin kävellen tytärtäni vastaan, kaveri asuu viereisen järven toisella puolen. Kuulin askeleita takaani, käännyin ympäri ja tuijotin Borista silmiin. Kissa oli lähtenyt perääni ja kipitti tien vartta pitkin koiramaisesti perässäni. Great! Oli jo pimeätä ja tytölläni ei ollut fikkaria mukana, joten jouduin jatkamaan matkaa kissa kintereilläni.

Kissa tuli uskollisesti kannoillani ja kun lähdimme tyttäreni kanssa kohti kotia se säikähti jotain ja säntäsi sujahtaen metsään. Siinä sitten yritimme houkutella kissaa mourun perusteella pilkko pimeästä metsästä ja sanotaanko lyhyesti, että siinähän se ilta sitten meni.
Keskiviikolle sovin tapaamisen Helsingin keskustaan ja tapasin pari hyvää ystävääni. Oli todella ihanaa päästä tuulettumaan kotoa aikuisten seuraan ja vaihtamaan kuulumisia.
Keskustasta hyppäsin ratikkaan ja ajelin siskoni luokse. Hämärä alkoikin jo laskeutumaan taivaan rantaan, joten päätinkin jäädä kaupunkiin yöksi.
Kävimme illasta vielä vähän kiertelemässä kaupoilla ja ostin puutuvat tarvikkeet kotiin. Jäin sitten äitin luokse yöksi, autoni oli hänen parkkiksella säilössä. Lähdin aamupäivästä ajelemaan kotiin päin hyvillä mielin.
Pääsin noin kilometrin eteenpäin ja älysin punaisen valon palavan kojetaulussa. En ole mikään auto insinööri, joten kiroten mielessäni päätin ajaa vieressä asuville appivanhemmille.
Ajoin auton parkkiin ja kaivelin huoltokirjan. Selvisi, että minun pitäisi tarkistaa jarrunesteet. Jaa, mistähän niitä tarkistetaan? Muistin kuitenkin, että kyseinen valo oli palanut, kun käsijarru oli kerran jäänyt jumiin. Aloin sitten runkuttamaan jarrua edes takas ja tadaa, jarruvalo hävisi!
Kyllä kuitenkin jännitti ajella kotiin, jarrut on kuitenkin aika tärkeä osa autoa. Pidin melkoiset turvavälit edellä ajavaan autoon, ihan vaan varmuuden vuoksi. Onneksi liikennettä oli tosi vähän.
Tänään olisi sitten tiedossa vierailua poliisilaitokselle, tyttären passi pitäisi uusia.  Kävimme maanantaina otamassa passikuvan, mikä meni sähköisesti viranomaisten järjestelmään. Tein hakemusta eilen netissä, mutta allekirjoitus puuttui. Menemme siis tänään vetäisemään nimmarit vielä ja kohta päästään taas reissaamaan. Reissuja suunnittelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti