Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 10. tammikuuta 2015

Rakkautta ensi silmäyksellä


Ensimmäinen yhteys noihin tummiin silmiin on jäänyt ikuisesti mieleeni. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Jokainen vanhempi tietää sen tunteen, kun saa lapsensa ensimmäistä kertaa syliinsä. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä onnen tunnetta.
Naisilla vielä synnytyksen jälkeen hormoonit jylläävät ja itku on koko ajan herkässä.  Synnytyksessä en itkenyt ollenkaan, mutta kun pikkuinen vietiin teholle heti synnytyksen jälkeen, vollotin silmät punaisena.Teholla käydessä yritin olla normaalisti, mutta joka kerta kyyneleet yllättivät. Järjellä ajatellen tiesin, että mitään hätää ei ollut, mutta sydän vuosi verta erosta. Käsittämätöntä on se rakkaus mitä voi tuntea pientä lasta kohtaan. Olin käsitellyt oman kuolevaisuuteni jo nuorena, kun isäni kuoli yllättäen. En enää pelännyt kuolemaa vaan opin arvostamaan elämää. Kohtasin kuitenkin uudestaan pelon, oman lapsen puolesta.
Synnytyksen jälkeen side vaan vahvistuu päivä päivältä. Olen ottanut tavaksi puhua tunteista ja kerron joka päivä kuinka paljon rakastan häntä. Haluan kasvattaa lapseni puhumaan tunteistaan.
Tämän sairauden myötä olen jatkanut avointa linjaa. Kysyn päivittän onko kaikki kunnossa ja askarruttaako joku asia? Kerron avoimesti sairaudestani. Magneettikuvia otetaan jatkuvasti, jotta nähdään onko kasvain uusiutunut.


En kuitenkaan halua elää jokaista päivää alleviivaten sairauttani. Elämme normaalia arkea. Elämän lanka voi katketa milloin vain. Elämää ei voi elää kuitenkaan ajatuksella, mitä järkeä on tehdä mitään, kun kuitenkin lopuksi kuolee. Näen, että jokainen päivä elossa on lahja!
Olen kiitollinen, että olen saanut olla päivittäin kotona, kun tyttäreni tulee koulusta. Mikäli en olisi sairastunut, tälläistä mahdollisuutta ei olisi ollut. Parhaimmat hetket elämässä ovat ihan ne arkiset halaukset ja illasta se hetki kun tyttäreni rutistaa lujaa ja sanoo: Kyllä mä äiti rakastan suo niiiiin paljon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti