Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Amsterdam

Lupasin kymmenisen vuotta sitten käden puristuksella hyvälle ystävälleni, että menen häntä tervehtimeen Amsterdamiin. Vuodet vierivät ja tammikuussa huomasin Finnairin edulliset tarjous lennot. Sähköpostiini tupsahtanut mainos tuntui kutsulta ja varasin matkan. Edellisestä lennosta oli kulunut vuosia ja en ollut aiemmin lentänyt yksin ulkomaille.
Perhosia lenteli hieman vatsassa, kun tepastelin lentokentällä, mutta kaikki meni aikataulun mukaisesti. Ystäväni oli kentällä vastassa ja lähdimme junalla matkustamaan kohti hänen kotiaan. Ihailin keväisiä maisemia ikkunasta ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ihanan persoonallisia rakennuksia ja kanaaleja sekä hymyileviä ihmisiä.

Sain hyvän oppaan esittelemään kaikki parhaimmat paikat. Kävelimme kilometri tolkulla pienillä kaduilla ja pistäydyimme pieniin kahviloihin maistelemaan herkkuja ja nautiskelemaan juomia. Kotona raha pussiin kurkatessa voi sanoa, että makustelin suurimman osan tuliais rahoistani ja kotiin tuliaisena kannoin vain tyttären tuliaisten lisäksi pulleamman vatsan. 

Kävelyn lisäksi lainasimme lauantaina minulle polkupyörän. Tiedoksi vaan kaikille Amsterdamiin menijöille, että sielä körötellään todella jykevillä polkupyörillä. Kenelläkään ei ole kypärää päässä, ei edes skootterilla huristelevilla nuorilla.

Vapaus näkyy myös muuten katukuvassa. Teraseilla on omanlaisiaan tuoleja ja rakennukset ovat kallellaan erisuuntiin. Laitan oheen kuvan niin sanotuista "tanssivista taloista" mistä nappasin kuvan kanaali ajella sunnuntaina.Museot jäivät kiertelemättä, mutta kaupunki tuli tutuksi. Hiukset tuulessa hulmuten kiertelimme kaikki tärkeimmät paikat.

Sain jälleen kerran todeta miten tosi ystävän kanssa voi olla kuukausia näkemättä ja kun nähdään jatketaan siitä mihin viimeksi on jääty. Koen olevani valtavan kiitollinen laumasta hyviä sielun sisaria, vaikka yksi lauman karitsa onkin karannut ulkomaille. Ymmärrän kuitenkin syyn nyt kun näin omin silmin laidunmaat.
Rakastan kotona olemista, mutta välistä on myös mahtavaa nähdä ystäviä. Parasta terapiaa kun saa juoda pari lasi viiniä ja jutella yömyöhään. Sellaisia aikuisten juttuja. Sitten kun tähän yhtälöön lisättiin vielä uusi kaupunki, loma oli suorastaan täydellinen. Ihanan rentoutuneena jälleen kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti