Vetäisin ylleni todellisen märkäasun eli parikymmentä vuotta vanhan rukan punaisen takin mihin kuuluvat iki ihanaiset siniset kumihousut. Mainoslause voisi olla: "pitävät sateen kaukana ja hien sisällä."
Lähdin metsään tihkusateeseen keräämään kanttarelleja. Vesisade unohtui hetkessä, kun näkyi keltaisia vilahduksia sammaleen kätkössä. Retki oli täynnä todellista löytämisen iloa!
Maha murisi ja aloin miettimään ruokaa. Ostin erikoisen näköisen mustakaalin lehtiä eilen ja siihen halusin liittää kerätyt kanttarellit. Lähdin kahlaamaan nettiin ideoita.
Inpiroiduin näkemistäni kaalikääryleistä. Ruokalistalla oli tänään varsinainen kaalipläjäys: mustakaali kääryleet kanttarelilla sekä höyrytetyt kukka- ja parsakaali, sekä väripilkuksi mukaan höyrytin pilkottua porkkanaa.
Äiti innostui asiasta ja pyöräyttui kauhean kokoisen kattilallisen perinteistä riisipuuroa. Söin pienen kulhollisen ja mietin lisäjalostusta puurolle. Maria rakastaa itse tehtyjä riisipiirakoita, joten otin taas netin auki ja etsin ohjetta. Ruistaikina, no problem.
Tein kerrankin ihan ohjeen mukaisesti ja taikinasta tuli kauhean tömäkkää. Ihan kun olisi kivi möykkyä yrittänyt kaulia. Päätin ottaa kovat otteen käyttöön, otin tuolin alleni, että saisin koko kropan painon avuksi. Keskityin hiki otsalla hommaan, nostin päätäni ja kolautin sen baaritiskin yläpuolella olevaan kaappiin. Tömähdys oli melkoinen ja lasit vaan helisivät vitriinissä! En antanut periksi vaan saan muovattua taikinan ohueksi. Samalla luin pussin kylkeä ja tajusin ettei käytössä ollut tavallisia ruisjauhoja vaan rouheisia ruisjauhoja. Olivat sitten ilmeisesti kuivakampia nämä rouheiset pirulaiset.
Piirakat menivät uuniin kärventymään ja sen jälkeen polskautin ne vedessä mihin sulatin voita.
Maria ei malttanut odottaa, että piirakat vetäytyisivät hauteessa pehmeiksi vaan popsi niitä jo koura tolkulla huikopalaksi. Mutustelun välistä huikkasi:"Tooosi hyviä" Jep. Näyttivät kelpaavan.
Seuraavaksi oli vuorossa mustakaali kääryleet. Paistoin erikseen jauhelihan ja kanttarellin. Maria halusi version, missä ei ollut sipulia ja sieniä. Tein siis kahdenlaisia pötkyleitä. Leikkasin kaalista äitin avustuksella ruodit ja höyrytin ne pikaisesti. Täytteitä sekoittelin käsituntumalla. Ensin vähän riisipuuroa ja jauhelihaa (luomua!) valkosipulilla, sekä kipaisin reilun satsin lehtipersiljaa kasvimaalta mukaan sörsseliin. Sinne kaalin väliin vaan lusikalla ja rullasin öljytylle astialle. Toinen täyte sisälsi myös reilusti silputtua sipulia ja kanttarellia.
Astian päällä pötiköiden pötkötellessä valutin vähän tummaa siirappia ja voita päälle. Uuni oli esilämmitetty 170 asteiseksi ja laitoin ne reiluksi puoleksi tunniksi muhimaan. ( laskin asteet lopuksi 120 asteeseen).
Tuurilla tuli tosi hyvää ruokaa ja vaihtelua pöytään!
Nuhakin jäi onneksi siihen pariin aivasteluun, vai oliko kaalissa jotain taikaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti