Sisäinen valo

Aurinkoisen tiistain kunniaksi ajattelin kirjoittaa positiivisuudesta. Mietin, että jokaisella on päivittäinen mahdollisuus löytää elämäänsä jotain positiivista, niin halutessaan.  Kaikki lähtevät ajatuksista liikkeelle. Voimme käyttää ennemmän positiivisia ilmaisuja kun negatiivisia. Ihmisistä muokkautuu ajatustensa mukaisia.
Olen aiemminkin kertonut, kun sain tietää  diagnoosin menin yhtälailla shokkiin, kun varmasti kaikki muutkin. Itkin, huusin ja olin aivan lohduton pari päivää.
Omasta sisimmästä nousi kuitenkin valonomaisesti toivoa mieleeni. Päätin keskittyä hetkeen ja olin kiitollinen, että kasvain voitaisiin leikata. Ajattelin, että olin saanut epilepsia kohtauksen viisi minuuttia autolla ajon jälkeen, enkä sen aikana. Olen saanut tilaisuuden elää.
Uskon tilannettani helpottaneen se, että olin jo nuorena kohdannut isäni kuoleman ja samalla päihittänyt pelkoni sitä kohtaan. En siis diagnoosin saatuani pelännyt omaa kohtaloani vaan koin valtavaa halua elää. Oma lapseni oli vielä silloin kuusi vuotta ja halusin olla vielä hänelle tukena ja turvana lapsuuden ajan. Valtava taistelutahto nosti usmakkaasti päätään.
Sain valtavasti soittoja ja käyntejä ystäviltä ja sukulaisilta. Tuntui kun olisin ammentanut positiivista energiaa kaikkialta ympäriltäni. Äitini jäi juuri eläkkeelle samana päivänä, kun leikkaukseni oli ja tuli auttamaan arjen pyörityksessä.
Monilla asioilla voi lisätä positiivisuutta. Puhdistin kehostani pelko peikkojani ja kiputiloja ulos kirjoittamalla. Aloin sitten myös myöhemmin ystäväni avustuksella ja kannustuksella kirjoittamaan omaa blogiani.
Koin sairaalassa valtavaa kiitollisuutta kivuista huolimatta. Pystyin heti leikkauksen jälkeen puhumaan, nauramaan ja liikkumaan. Pidin sitä valtavana ihmeenä.
Sairaalassa otin hengähdys tauon sairauden ajattelusta katsomalla komedia sarjaa Netflixistä ja hekottelemalla ääneen.
Huumori oli monesti parasta hoitoa ja lääkettä. Nauraminen laukaisee tehokkaasti stressiä. Viljelin sitä päivittäin ja teen sitä edelleenkin. Parasta terapiaa on ilta kavereiden kesken, nauraen niin että ripsarit valuu pitkin poskia.
Sain myös kukkia ystäviltä ja soittoja sekä tsemppi tekstiviestejä.
Sain myös työkavereilta paketin mistä löytyi pieni kirja nimeltä: " Kuumat kollit"  Se sai ehdottamasti hymyn huulille. Kirjassa siis kuvia kissoista palomiesten sylissä.

Kirjan rahat olivat osaltaan menneet hyväntekeväisyyteen.

Kotiin päästyä  myös vieraita tuli käymään. Rakkaiden ihmisten haluaksia ei voi tehoiltaan verrata mihinkään muuhun.
 Mieli on valtavan voimakas ja sitä voi käyttää tehokkaasti paranemiseen. Välillä kävellessä tai pyöräillessä kuuntelen samalla lempimusiikkiani ja visualisoin itseni terveenä. Kuvittelin tietynlaiset hiukset, vaatteet ja elinvoiman, millainen haluan olla. Teen tätä edelleenkin. Musiikilla on myös mahtava energiaa lisäävä voima.
Muokkasin siskoni avustuksella sekä lukemalla ruokavaliotani askeleittain terveellisemmäksi ja lisäsin ulkoliikuntaa pari tuntia per päivä. Ensimmäistää kertaa aikuisella iällä minulla oli aikaa itselleni. Ammensin virtaa stressittömästä elämästä ja luonnosta. Luonto on täynnä ihmeitä ja jokaisessa vuoden ajassa on taikaa.

Minulta monesti kysytään ruokavaliostani, mutta uskon että mieli on vielä tärkeämpi, kun fyysinen puoli. Tervehtymiseen ei riitä fyysisen puolen kuntoon hoitaminen, tärkeää on huolehtia myös psyykkisestä ja henkisestä puolesta.
Etsikää sisäistä valoanne ja antakaa sen valaista polkunne.